kun kaikki on sanottu ja väärin ymmärretty, kun mitään ei enää uskalla sanoa, ettei vääryys enää lisääntyisi, kun kaikki hyvä on kadonnut ja kylmyys asettunut taloksi, ei mitään enää voi tehdä.

silti minusta tuntuu että olisin kuitenkin tehnyt kaiken juuri noin, sanonut ja elänyt juuri niin kuin elinkin. jotakin siis on oikeinkin päin. ainakin olen ollut rehellinen itselleni, olen vajavainen, heikko ja typeräkin mutta en valheellinen, en kiero, enkä laskelmoiva. olen antanut tulla ja mennä kaiken semmosenaan, hyvät ja huonot tunteet. niitä huonoja kun vaan ei tahdo toiset kestää, ei vielä yksikään ole. nyt ymmärrän miltä tuntuu kun sanotaan, seis maailma minä tahdon ulos. ainakin siitä maailmasta, missä minä olen liikaa.

tämä on valitus. tämä on itkun simulaatio. tämä on naisen huuto.

satakieli vain laulaa, aurinko paistaa, lämmittää. on kohta kesä.