Helmikuu on helmi?
Vuosi alkaa kuin salaa luikahtaen keinokimalluksesta kristalllihuuruisiin koivuihin
ja ihminen seisoo hölmistyneenä kokonaisen koskemattoman elämänvuoden edessä
ei arkana eikä pelokkaana
vaan kyvyttömänä päättämään
että menisikö siitä yli missä aita matalin
vai jäisikö odottelemaan josko joku tulisi ja täyttäisi maan
antaisi suuhun sanat ja käsille jotain tekemistä
ajatuksista puhumattakaan.
Helmistä tulee mieleen sarjakuva ja simpukan sisälle hiekansirusta kehittyvä korukivi,
mikä hieno luonnonoikku,
sitäkö se on tämäkin tuska ja ahdistus mikä hölmölle ihmiselle tulee kun huomaa
että yksi kahdestatoista neitseellisestä on menetetty, yksitoista jäljellä
ja juuri tämä yksi niistä kaikkein lyhyin.
Haluan huutaa: minä tahdon kyllä elää mutta en vanhentua!
Kommentit