elän niin omissa aatoksissani, etten edes välitä pakkasesta. vaikeuttaahan se hieman minunkin toimiani, auto täytyy muistaa laittaa piuhaan ja pukea lämmintä vaatetta riittävästi. en kumminkaan jaksa huolestua sähkön riittävyydestä tai mistään.  toivon kyllä että varsinkin rajan toisella puolella ihmisillä olisi lämmintä riittävästi...

kävin katsomassa mökkiä, joka ei sitten yhtään ollut sellainen kuin olin sen puhelimessa saamieni tietojen perusteella kuvitellut... taloon johtava tie kyllä miellytti vanhoine kuusineen ja koivuineen.. mutta tosi on että yläpohjan eristys, kosteiden tilojen rakennustekniset virheet, katon notkottaminen ynnä muut kuntotarkistuksessa havaitut puutteet (joita ei ollut korjattu) osoittivat ettei se ollut minun mökkini... eikä se edes näyttänyt siltä... vaikka olikin punainen tupa. etsintä jatkuu...

mutta muutto tästä pienempään on edessä viikon sisällä ja minä vain istun ja ihmettelen mistä alkaisin.. no, rutiiniahan tästäkin hommasta on, joten kaikki kyllä hoituu ajallaan. eipä haittaa jos pakkanen hieman lauhtuu ...
liike, muutos, pieni jännitys asioiden sujumisesta antaa minulle elämän tuntua. rohkeat ratkaisut tai ainakin epätavalliset syöttävät virtaa koneistooni, joka ruostuisi paikalleen jos minut suljettaisiin ulko-ohjailtuun elämänpiiriin..

on tullut koettua myös se, että kun tuskaansa huutaa, voi tulla kuulluksi. muuttuuko mikään koskaan miksikään, ainakaan minun naisensieluni syvyyksissä ehjemmäksi, se onkin jo toinen asia... minä arvostan sitä, että joku kykenee koskettamaan minua vielä sellaisesta kohtaa, missä ei ole suojausta.. se on yllättävää... sillä pakenemalla olen pelastautunut jo pitkään, eikä kyynisyydestäkään haittaa ole ollut kun tilanne on muodostunut liian tukalaksi. onnittelut sinulle ihmisen poika, olet löytänyt minun mimosan hipiäni..