talvilomapäivä - ainakin puolittain tuli vietettyä eilen. aamulla vielä hieman työasioita mutta sitten jäällä hiihtämässä hyvässä seurassa. menomatkalla ihan lämmin auringon paistaessa mutta paluumatkalla kylmä viima, kasvot oli paleltua. vaikka vanhan kansan viisauden mukaan en aamulla pessyt kasvoja ettei ihon luonnollinen rasva häviä.

löysin eilen yhden käsin kirjoittamani lappusen, siinä oli kaiketi jostain Juicen kappaleesta sanat, muistaakseni jotain semmosta että : Ei ole väliä miksi lähdet, vaan miksi et jää. Niin ajattelen nyt ja jotenkin ehkä hieman surullisella tavallakin on ymmärrettävä, ettei minussa ole riittävää syytä jäädä. Ei nyt, ei vielä, ei ehkä koskaan. Ja myös, että ei ole kypsyyttä ajatella, saatikka tietää, päättämisestä puhumattakaan.

Eletyn elämän viisastuttamana ajattelen nyt, että paljon ei tarvitsisi olla ja että niin vähään (nykyajan mittareilla!!) tyytyisin. En tarvitse paljon tavaraa, en kalliilla rahalla maksettavia extreme elämyksiä. Minä arvostan rauhaa, rakkautta ja yksinkertaista luonnonläheistä elämää. Yksinäisyyskin ajaa minua yhä syvemmälle hiljaisuuteen. Vaikka elämääni ei koskaan enää tulisi miestä, silti minä tahdon sen metsäisen mökkini. Uskon, että en voi olla surullinen jos voin nähdä ja aistia vuodenaikojen vaihtelun, kylmyyden ja lämmön, valon ja pimeyden. Johonkin minunkin on uskottava.