miten tämä aika menee niin nopeasti, ei oikein jaksa pysyä mukana. taas on mennyt yksi viikonloppukin, vaikka niitä tahtoisi ihan säästää, elää hidastetummin. on tietysti hyvä, että on tekemistä, menemistä ja olemista mutta taisi tulla tässä semmonen huipentuma, että väsähdin vallan. ja vielä kun viikonlopun uurastin maalla, nuoren äidin, pikkuisen ja oman esikoiseni järjestäessä minulle hyörintää hellan, tiskipöydän, pesukoneen, lattialuutun ja muiden kotitalouskapineiden pariss. pikkuneidillä on alkava uhmis, muut vain muuten yhtä tumpeloita ja omiin ajatuksiinsa ja touhuihinsa vaipuvia että saapi aina herätellä tekemään jotain, oma-aloitteista tarjousta ei tahdo keltään tulla. ja ukkiuttaan hehkuttava herra M ei ole paljon muita kummempi, pahempi ehkä.. passuuttaa ruokapöytään milloin mitäkii.. on semmonen konservatiivinen perheenpään malli..

kiukkuinenkin olen ollut, otin pulttia kun minua kiellettiin tekemästä töitä.,, tai näitä mun puuhia, palkattomia ja aikaavieviä. suutuin. ilmaisin sen ja jätin mielen alle muhimaan. ei pitäs. mutta väsymystäni hehkuttelin pahaa mieltä ja kaikkea paskaa. no, minun mielestä on ihan sama mitä minä kuuden aikaan aamulla teen, naputanko konettani ja kilisytänkö sukkapuikkoja. se on minun asiani.

en aio saada tähän nyt mitään tolkullista, haluan lepoa, rauhaa, hiljaisuutta ja yksinäisyyttä. ei velvoitteita, ei toisten eteen raatamista, ajattelemista, huolehtimista. ei mitään.