tässähän meinaa ihan perusasiat unohtua, jäädä jalkoihin.. työssäkävijän talviloma aloitettiin k-kaupungin keikalla, päiväseltään vain koska omaishoidettava on ollut huonommassa kunnossa. ennätin käydä viimeisen kerran tt-lääkärin vastaanotolla, kirjoitti todistuksen jolla minun pitäisi nyt lähitulevaisuuteni jotenkin klaarata. sittenpä onkin väännetty kättä työnantajan edustajan, sen vastentahtoisen esimiehen kanssa. en välitä edes ajatella miten kaikki ymmärrys on kääntynyt päälaelleen. turhaan yritin saada tajuamaan, että mistään muusta en todellakaan piittaa kunhan vain pääsen ilman karenssia eteenpäin. tehköön makkaran mieleisekseen. odottaa näet minulta jotain suurta viisautta ja halua tehdä jotain ihmeellisiä sopimuksia, joilla turvaisi oman selustansa. en voisi vähempää enää ikinä arvostaa tuotakin oliota. suuri humanisti, toden totta. kyntensä näyttää jokainen tiukassa paikassa, kun sanoja vaaditaan teoiksi, harvalta löytyy ihmisarvon kunnioitusta ja viisautta riittämiin. ihmettelen kuinka on voinut luottaa minuun yli kaksi vuotta, että olen osannut luotsata tuon yhteisön toimintaa ihan itse ja hyvin pitkälle oman ammattitaidon ja harkinnan mukaan. nyt hän selittää minulle asioita, jotka olen itse tuohon taloon rakentanut, perustanut, prosessoinut työväkeni kanssa.

kävin myös pankissa hoitelemassa asiat, saan olla huoleti siitäkin puolesta kesään asti. vielä kuvittelin meneväni nauttimaan kasvohoidosta, ja toki meninkin mutta en nauttinut. orastava flunssa pisti nenän vuotamaan räkää nieluun koko hoidon ajan, selkä ja kädet puutuivat (kesti nääs 2 tuntia se hommeli) ja muutenkin mieli oli täynnä raivoisaa asioiden sublimointia... siis työperäisten. olevinaan se oli joku kuningatarhoito mutta en minä mitenkään kuningattarelta noustuani näyttänyt. vaan kyllä siinä vatvottiin naamaa ja huom. dekolteeta, rasvattiin, hierottiin, pestiin pois ja taas rasvatiin sekä hurruuteltiin pariin otteeseen jollain sähköisellä laitteella, ihan jossain vaiheessa vähän rentouduinkin kun tarkemmin muistelen. joka tapauksessa kiitokset työyhteisölle siitä joululahjasta.

nyt on sitten flunssa, ei kovin ärhäkkä mutta riittävän rasittava jotta yöunet oli katkonaiset ja olo kuin mankelin läpi rullatulla. lienee jotain kiertävää. ja kun piti harrastaa paljon ulkoilua, kelkkailua ainakin, pilkkimistä myös mutta eihän tästä mihinkään arvaa.

sain hankittua keittiön koneet, halvalla ja ihan hyvät. toimittavat kuun loppupuolella perille saakka. yritän tässä keksiä että mistä löydän muuttomiehiä kantamaan tavaroita... näissä tilanteissa kulminoituu ystäväpiirin puute. ei ensimmäistäkään miehenpuolta tule mieleen, siis sellaista joka moiseen hommaan vapaaehtoisesti ryhtyisi. vanhempi poika muuttaa juuri itsekin toiseen kaupunkiin keskelle Suomea, joten ei taida joutaa äiteelle avuksi, nuorempi pitää vielä tsekata, ettei pukkaa keikkaa sillekin viikonvaihteelle.

on vaikeaa löytää taas se optimismi, jota tarvitsen...