varsin mielenkiintoiseksi menee elämä, Kela hylkäsi sairauspäivärahahakemukseni koska on sitä mieltä että en ole sairas enkä työkyvytön tehtäviini. Lääkäri ja erikoislääkäri ovat kyllä sitä mieltä, että tilani on oleellisesti ennallaan ja että olen työkyvytön. Olen lamaantunut, rahat on loppu enkä tiedä miten selviän kuun loppuun. Enpä unta saanut ennenkuin suostuin ottamaan pillerin, jos olisin vielä koko yön pyörinyt ja ahdistunut lisää, tuskin saisin ryhdyttyä puolustamaan oikeuksiani. Ystäväni, joka on expertti ihmisten oikeuksien puolustamisessa ja valitusten tekemisessä lupasi auttaa, kertoi että niin Kela yleensä tekee, kun aletaan puhua kuntoutuksesta, se napsauttaa rahat poikki. Ja voi olla myös niin, että kun en suostunut lisäämään lääkityksiä, katsotaan että en ole kipeäkään. Kai minä itse tiedän miten voin  ja olenko työkykyinen, olen niin vastuullinen että en mene pää sekaisin edes yrittämään paluuta työyhteisöön, jossa asiat ovat täysin solmussa ja vielä enemmän sekaisin kuin silloin kun minä jouduin jäämään pois.

Olin järkeillyt niin, että saan järkättyä jotain kuntoutusta maaliskuulle (sillä se on aikaisin mahdollisuus, tämän kuun kursseille ei enää mahdu eikä kerkiä) ja huhtikuun alussa olisin kypsä tekemään sen lopullisen päätöksen. vaikka lääkärikin oli todistuksessaan maininnut, että mm työpaikalta tulleet negatiiviset viestit vaikuttivat tilaani huonontavasti, Kelan mielestä kykenen syöksymään suoraan toimintaan... en tiedä, ei masennus ilmeisesti ole mikään kunnon sairaus. Eikä Kelalla taida olla sitäkään tietämystä, mitä psykiatri tolkutti... että masennus on kuolemanvakava sairaus, joka ei parane hetkessä, ei varsinkaan jos sitä on sairastanut ennenkin. Minä en halua turruttaa nuppiani psyyken lamaannuttavilla pillereillä, se ei ongelmiani ratkaise. Olen turhaan yrittänyt saada itselleni jotain muutakin, asiantuntijan keskusteluapua mutta sitä ei tästä kaupungista löydy. Toinen tohtoreista on liian lähellä työyhteisöäni ja toisen niistä kahdesta tohtorista olen tavannut, eikä hän halunnut kuulla sanaakaan työyhteisöni ongelmista, hän halusi vain antaa ruokavalio ja liikuntavinkkejä sekä määrätä lisää troppeja. niin ja pelotella että tähän tautiin voi vaikka kuolla, takapakki voi iskeä milloin tahansa ja silloin... moni on tehnyt itsemurhan. että revipä siitä huumoria.

ok. vaikka en jaksaisi, vaikka juuri siltä tuntuu että taitaisi olla parasta etsiä tarpeeksi vahva naru ja ripustaa se navetan orrelle ja tehdä itselleen viimeinen kiikku.. niin sittenkin vielä hiven taistelutahtoa on jäljellä. ainakin soitan työterveyslääkärille neuvoa kysyäkseni ja odotan että saan näppeihini virallisen kelan päätöksen valitusohjeineen. tiedän, että yksinkertaista olisi myös sanoa itsensä irti ja saada karenssin jälkeen jonkinmoista korvausta liitolta. mutta sitä en juuri nyt haluaisi tehdä. olisin halunnut vielä hieman voimistua, käydä työyhteisössä loppukeskustelut, lähteä kunniakkaasti ja asiat selvittäneenä eikä pakotettuna, puolikuntoisena ja pahoilla mielin. sijaiseni ei ole vastannut viestiini jossa ilmaisin paheksuntani hänen sisustettuaan minun työhuoneeni uudelleen. mitäpä siihen voisikaan vastata. vallan symboleja tarvitsevat ne, joilla ei itsessään ole riittävää uskoa itseen ja kykyihinsä hoitaa tehtäviäni minun jakkaraltani käsin. ei hirveästi riemastuta lähteä keskustelemaan siitäkään, että onko fiksua ja rakentavaa mennä tekemään muutoksia työhuoneessa jossa on vain väliaikaisesti hoitamassa toisen ihmisen työtehtäviä. uhh... pitäisi jaksaa odottaa että tipahtaa eikä nuolaista ennen. vaikken ikinä palaisi siihen työhön, haluan silti osoittaa tuollaiselle sijaiselle että hänen käyttäytymisensä etenkin työuupuneen ja masentuneen kohdalla on anteeksiantamattoman törkeää. eikä juurikaan edistä paluun mahdollisuuksia.

raskainta tässä on toimeentulomahdollisuuksien menettäminen, olisin täysin rahaton ilman asuntolainarahoja, joita en todellakaan voi käyttää kuin väliaikaisesti elämiseen. rakennusbudjetti on niin tiukka että joudun jo luopumaan monista asioista joita olin suunnitellut taloon, voi olla että jotain jää tekemättäkin, ainakin pihatyöt, ulkomaalaukset ja kuistit joudun jotenkin rääpimään kokoon talkoovoimin ja ilmeisesti ei ole muuta mahdollisuutta kuin uhrata hätävarasäästöt, jotka olen saanut vuosien mittaan kerättyä säälittävän pienistä muruista. vituttaa! mietin jo soskunkin kuvion, sinnekään en voi mennä vaikka periaatteessa se kuuluisi minullekin mutta kun on ne parin tonnin säästöt, sosku vaatisi kumminkin käyttämään ne elämiseen nyt. ja osa niistä rahoista kuuluu pojalleni, hänen säästöhenkivakuutuksensa säästösumma on minun takanani, ettei mene turhuuksiin. millä minä senkin voisin soskulle osoittaa ja vakuuttaa. ja muutenkin, olisi todella suuri kynnys lähteä sinne, jokaikinen virkailija on työstä tuttu... minut on nyt kyllä ajettu niin nurkkaan ettei taida ulospääsyä löytyä.

no, se hyöty tästä on, että oloni on todella huono, en jaksaisi mitään, itkettää ja ahdistaa. tämä on kohtuutonta. niin se on se hyöty, ymmärrän ainakin itse että olen oikeassa, en ole työkuntoinen, en ennen enkä jälkeen kelan hylkäävän päätöksen. tämä pahentaa tilannettani, ehkäpä sairastun kunnolla uudelleen. kelalle riittävän kunnolla. olisinpa kuitenkin saanut rauhassa toipua ja tehdä asiat loppuun omalla tavallani. lääkärintodistuksessa luki selvällä suomen kielellä että "on harkitsemassa työpaikan vaihtoa mutta ei koe olevansa vielä riittävän toipunut tehdäkseen niin suuria ratkaisuja...jne"

mitään muita ajatuksia ei päähäni mahdu..