On ollut hyvä viikonloppu, olemme viettäneet esikoisen kanssa laatuaikaa.. typerä sana mutta kuvatkoon nyt sitä, miten tärkeää on välillä olla vain toisen pojan kanssa kahdestaan. Vanhemman pojan kanssa se onkin erityisen tärkeää, tietyistä syistä olemme rakentaneet suhdettamme uusiksi aikuisiällä.

olen onnellinen siitä, että vaikka emme ole eläneet koko lapsuusaikaa yhdessä, ymmärrämme toisiamme, elämänarvomme ovat samanlaiset, yhteiskuntakriittisyys on pojallenikin tärkeää, luonto ja sen suojelu ovat hänellekin rikkaus ja huolenaihe, tv:n ja muiden viestintävälineiden tuottama tyhjänpäiväinen pintaviihde ei poikaanikaan kiinnosta ja monesta muusta asiasta.  olemme samoilla linjoilla monessa mutta onnellisin olen siitä, että hän on löytänyt itsensä ja oman tapansa rakentaa omaa elämäänsä. ja äitinä tietysti olen hyvin onnellinen siitä, että hän on löytänyt itselleen mieluisan kumppanin, jolla myös elämän tärkeimmät asiat ovat samalla lailla suuntautuneet. Tiedän että aikuiseksi kasvu ei hänenlaiselleen pojalle ole ollut helppoa.  Ja itse murehdin, kaduin ja syytin itseäni monta monituista kertaa kun olin niin hirveän ratkaisun tehnyt ja lapsestani luopunut.

Poika markkinoi minulle vähähiilihydraattista dieettiä, tänään valmistamme  aterian sillä idealla. Kun yltää tähän ikään, voivat lapset alkaa opettaa äitiä. Se tuntuu mukavalta. Sekin tuntui, että saatoin luopua itsekkyydestäni edes hetkeksi, annoin pojan katsoa jääkiekkomatsia ja luovuin elokuvasta. Sain jopa nukuttua Mertarannan  kiihkeästä selostuksesta huolimatta.  Miten lie käynyt ?  Muistelen haikeana miten pojat muutamia vuosia sitten pelasivat tuntikaupalla jääkiekkopeliä tietsikalla.. tai jos oikein hyvin muistan, taisin välillä olla ihan käpynä kun syömäänkään ei maltettu tulla.. niin aika kultaa muistot ja pojista kasvaa aikuisia miehiä, joista äiti on ylpeä ja liikuttunut. Toivon että saavat osakseen rakkautta ja osaavat sitä myös antaa.