niinhän se väsymys voitti matkalaisen eikä illalla tarvinnutkaan lähteä yhtään mihinkään. Parempi niin, yöunet jäivät tietysti reissussa normaalia vähäisemmiksi. Jännä miten päällimmäiseksi "matkakokemukseksi" tahtoo nousta Lordi-ilmiö. Näin minä sosiologian harrastajana tahtoisin tätä viimeisintä kansaa hurauttanutta tapahtumaa nimittää. No ensinnäkin  pitää pitkin hampain myöntää, että reissumme keskusteluja taisi ainakin välillä hallita Lordi, siitäkin huolimatta, että suhtaudun tuohon juttuun vähintäänkin nihkeästi. En pidä voittokappaleen musiikkia kaksisena, en pidä siitäkään, että kokonaisuudessaan noussut kohu ja kansan yhtenäisyys edustaa tyhmääkin tyhmempää lajia - ei ole mitään väliä sillä mitä ja mistä puhutaan (tai lauletaan) ja millä päästään julkisuuteen, kunhan vain päästään. Siinä tiivistyy nykykulttuurin (tarkoitan tässä kulttuurilla sitä laajempaa, elämäntapaa tarkoittavaa merkitystä) banaalius - meidät suomalaiset saa barrikaadeille tai yhteiseen riemuun vain jokin formulamestaruus, jääkiekkovoitto tai euroviisu. Ikävänä nipottajana suren sitä, että pinnallisuus, protestit ja kevyt yhteisöllisyys nostetaan niin suureen arvoon. Kaiken takana on tietysti media, taloudellisen vallan ilmentymänä. Se paskat välittää kenenkään intimiteettisuojasta tai mistään inhimillisestä, tärkeintä on isoimmat lööpit ja voittoprosentit. Ja me ihmiset sen kaiken maksamme - vai mistäpä luulette rahojen tulevan?? Me ostamme ne roskalehdet jotka ihmisten intiimit asiat repostelevat ja myös sen viihdeapparaatin muut tuotokset, joita myydään vaikkapa Lordia hyödyntämällä.. ai mitäkö, no vaikkapa esim soittoäänet.. kuinkahan moni on saanut kännykkäänsä tekstarin jossa houkutellaan ottamaan Hallelujaa soittoääneksi..??!! Itse voipi havainnoida lisää tuotteita ja palveluita, joista maksamalla voi päästä osalliseksi tästä kansallista identiteettiämme kohottavasta kokemuksesta.

No joo, jääköön tähän, en viitsi tuhlata omaa aikaani ja blogitilaani enempään tarkasteluun. En voi kuitenkaan mitään sille, että tämä aika tyhmentää ihmistä, viihdekulttuuri on niin massiivista ja manipuloivaa ettei itse sitä enää edes huomaa. Surullista.

Pietari sentään oli huippukokemus kaikille aisteille, ei yksiselitteinen, ei helppo eikä kevyt ainakaan. Olen sanaton saamastani rakennus- ym historian ja kulttuurin (taidemerkityksessä) yltäkylläisestä kokemuksesta, länsimaisen ja vanhan venäläisen kulttuurin (elämäntavan) keskinäisestä sekamelskasta, köyhyyden ja upporikkauden ambivalenssista... ja vaikkapa mielettömästä liikennekäyttäytymisestä, joku etelämaalainen kaupunkitrafiikki jää kirkkasti toiseksi naapurimaamme röyhkeästä survomisesta.

Voin suositella lyhyen Pietarivierailun välineeksi pikkubussia, jolla voi sukkuloida ydinkeskustan kaduilla ja näin nähdä historialliset nähtävyydet ikäänkuin pähkinänkuoressa - ja tietysti täydellisen kokemuksen edellytys on, että teillä on maailman taitavin opas Nina M. joka todella tietää kaiken! Ja osaa sen kaiken myös kertoa runsaalla, vivahteikkaalla, hyvällä suomenkielellä (paremmalla kuin mitä meillä nykyisin puhutaan) hauskoilla humoristisilla nyansseilla höystettynä. Minä en koko muinaisen koulunkäyntini aikana oppinut yhteensä niin paljon historiasta kuin puolessa päivässä Ninan "oppitunnilla".  Kävimme Eremitaasin sijaan Iisakin kirkossa - siksi että Eremitaasissa emme olisi ennättäneet nähdä ja kuulla kuin pienen hipaisun verran mistään... sen sijaan Iisakin kirkosta tiedämme nyt suunnattoman paljon mielenkiintoisia asioita - tiedätkö muuten miten monta mosaiikkitaideteosta siellä on? Minä tiedän mutta en kerro, käy itse katsomassa... mikä valtava määrä huikeita ihmiskäsien aikaansaannoksia.

Ajelimme menomatkalla Terijoen kautta ja saimme suruksemme todeta miten vanhat pitsihuvilat ovat ränsistyneet eikä niistä oltu pelastettu kuin pieni osa.. sen sijaan uusrikkaat olivat rakentaneet valtavia ökytalojaan suoja-aitoineen... ne olivat kuin huutomerkkejä vanhan karjalaisen rakennuskulttuurin raunoilla. Ja tulomatkalla poikkesimme Kronsthadtissa katsomassa mm miten padonrakennus Tallinnaan etenee..:) Käyskentelimme tietysti myös kauniissa rantapuistossa ja ihailimme puiden ja ruohon vihreyttä ja kauneutta sekä tavasimme patsaiden merkkihenkilöistä kertovien kylttien tekstejä...

Viipurissa muuten kävimme mennen tullen lounaalla Trapetskaja- ravintolassa - suosittelen lämpimästi, miellyttävä, ripeä (rajalle kiirehtivää huomioiva) tarjoilu, maittava ruoka ja hintakaan ei tainnut olla kova. Kaiken kaikkiaan matka oli elämys, valtava sellainen. Tietysti kaiken kruunasi porukkamme, aivan mahtava joukko tietyn järjestön toiminnassa mukana olevia eri alojen ihmisiä. Joku sanoikin tulomatkalla, että kun työelämässä meistä jokainen on tosi kiireinen ja aikataulutettu, ei haitannut pätkääkään että jouduimme jonottamaan joihinkin paikkoihin tai odottamaan ruokailua... mikäs meidän oli ollessa kun ei kerrankin ollut kiire mihinkään, aika kului mukavasti huastellessa ja hupaillessa. Paikka ja ympäristö sai takuulla jokaisen unohtamaan työkiireet ja paineet.

Päivä ei tänään näytä ainakaan vielä kaksiselta.. siis aurinko ei paista mutta haitannooko tuo mittään. Pitää lähteä katsomaan joko kielot kukkivat.