minusta tuntuu että ajattelen asioita usein (myös) autolla ajaessani, luulis että ajelen paljonkin, niin usein olen ajellessa pohtinut kirjoitukseksi asti yltäneitä elämänasioita. no, jonakin aamuna (ajantajuni alkaa olla aika kehno enkä muista mikä päivä se oli) olin tulossa tontilta poispäin, siis ajoin autolla ja kuuntelin iskelmäradioita - se pahe on jäänyt vaikka inhoankin niitä välispiikkejä ja shaalsbluuman ynnä muu mainontaa - no niin, ajelin tietä nro 74 kohti kaupunkia ja kuuntelin kun siellä radiossa joku nuori nainen ja äiti iloitsi siitä, kun isi tulee vihdoinkin kotiin, no missä isi on ollut, no isi on ollut opiskelemassa, kuinkas kauan? no kaksi kuukautta. niin, meinaa tulla hirtehinen sävy taas mutta oikeesti se oli hellyttävää kun nuori vaimo antoi miehelleen rakastavaa palautetta, sanoi mm. on se hyvä kun se on taas arjessa läsnä, että kun sitä aina valittaa ettei se toinen tee mitään ja itse asiassa kun se on pois,niin sitä huomaa että kyllä se niin paljon kumminkin oli lasten kanssa ja apuna muutenkin. että ihanaa kun isi tulee kotiin!!

silloin tuikahti tai oikeestaan ihan iski ja syvälle. tajusin, että en koskaan ole kokenut tuommosta, siis miehen ja lasten isän osallistumista perheen arkeen ja elämään, arjen jakamista, rakastavia tunteita sen vuoksi että se toinen on ollut kanssani ja elänyt rinnallani perhe-elämää. ai että se sattui.. ehkä tällaiset liikutukset ovat osa tätä ikääntymisen kokemusta, luopumista, ymmärrystä taaksejäävästä, sitäkin voi surra, että se historia ei kaikilta osin ollut elämisen arvoista vaan surkeaa, surullista selviämistaistelua. en halua rämpiä vanhassa ja ikävässä mutta tässä kontekstissa, yhden ikäkausi rajapyykin lähestyessä tulee analysoitua sitä entistä, laadullisesti etenkin. mutta jos en olisi elänyt niinkuin olen elänyt, en olisi minä, enkä tietäisi sitä kaikkea, minkä nyt tiedän, enkä osaisi arvostaa niitä asioita joita nyt pidän suuressa arvossa, niitä omasta mielestäni kirkkaimpia ja aidoimpia.

jotenkin sitä on välillä ihan kuin hukassa ennenkuin taas kelaa kaikki nämä vuodet ja päätyy siihen samaan hyvään lopputulokseen, että kaikki on hyvin, ihan hyvin näin. on hienoa, että eilen kun tietyistä toisista syistä pohdiskelin naisen ikääntymisen fyysisiä vaikutuksia, sain hyvältä ystävältä oivaltavaa palautetta; ilman näitä tuumailuja ei kypsyisi - vanhenisi ja viisastuisi.. :), ja että huomenna ei ole sen kummempi päivä kuin eilenkään. .. eli mikään ei todella niin olennaisesti muutu että kannattaisi huolestua. niin se on - kiitos siitäkin.