kevättä pukkaa, ihan pakko oli yhdessä touhukkaan päiväni välissä kävellä kelkanjälkiä mäelle haistelemaan ja aistimaan kevään tuloa metsässä. kyllä tuoksut, valon määrä ja jokin epämääräinen muistiin piirtynyt palauttaa aina lapsuuteen, jonnekin kauas missä huolet eivät paina eikä rasita.. pankkilainakaan. pihalla tein kesää, hakkasin jäätä lapiolla pienemmäksi vaikka kuinka oliskin niin, että vielä nakkaisi lunta niskaan roppakaupalla. tulkoot jos on tullakseen. haasteltiin työssäkävijän kanssa että mikähän joissakin eläjissä oikein on kun tulee ensimmäiset kevätpäivät, ryhdytään heti päivittelemään jotta kyllä se takatalvi vielä tulee.... mikä hiton taka? talvea tämäkin vielä on ja jos tulee kylmempää niin tulkoot, nyt nautitaan tästä.

koira teki taas oharit, kuvittelin hänenkin olevan mielissään kun viritin narun navetan kupeelle jotta saisi haistella ja nostella koipeaan pälvipaikoille navetan taa. vaan kun menin pullataikinan kohotessa vilkaisemaan, oli ottanut hatkat, purrut pirulainen narunsa poikki ja loikkinut metsään, kuten kuulin ajohaukuista tovin päästä. siellä se pupuja juoksutti sielunsa kyllyydestä siihen saakka kunnes naapuri illankähmyssä soitti ja ilmoitti ottaneensa koiran kiinni. hyvä niin vaikka kohta se olisi muutenkin kotiinpäin suunnistanut, tassut eivät oikein kestä kovapintaisella lumella pitkään laukata. naapuri oli huomannut että pannasta riippui juoksunarun pätkä ja arvannut poijan olevan karkumatkalla. veikkaisin kumminkin että se oli onnellisempi kuin moni muu, ainakin ne, jotka eivät osaa ensimmäisistä kevätpäivistä synkistelemättä nauttia. ja nyt sitten tulee ostetuksi viimein se riimu, sellainen jota ei saa purtua poikki. tarhaan ei vielä näet pääse, onpi tuota lunta sellainen kinos juuri siinä edessä, auramiehen tekosia...

olin siis kovin tehokas eilessäpäivänä, pesin pyykkiä, siivosin sekä vintin että alakerran kriittiset kohteet, tarkoittaa että tuvan, vessan ja eteisen, sillä isossa kammarissa ei juurikaan kukaan ole, ellei satu yövieraita käymään ja että mummon kammaria ei tarvitse joka viikko puunata. niin ja poltin roskia, hain puita, leivoin litran taikinan vehnäsiä ja tietysti valmistin ruuan työläiselle ja kotijoukoille. iltasella vielä hiukka hämärissä puuhailtiin pihalla, hän veti levyllä pihalta ja tieltä sohjoa pois sekä pyynnöstäni pyykkitelineen edestä kinokset niin saan pistää pyykkiä ulos kuivumaan..ahh..  minä lapioin pihasaunan edestä katolta tippuneet lumet... vinkiksi siitä, että pian voisi sitäkin alkaa jo lämmittää...

jotenkin on lähdön makua suussa, ja sitä ennen vielä olisi paljon tehtävää täälläkin, saunanpesu, seinien ripsuttelu, sillä hämähäkin seittejä on jostain kummasta talven aikana ilmestynyt sinne tänne, ikkunoiden pesu ynnä muuta semmosta. kevätaurinko paljastaa sellaistakin mikä ei luojan kiitos talvenhämäryydessä näy. kun en ole oikeasti siivousintoilija, kuvittelen aina osanneeni hoidella nämä kotitalousaskareet kohtuudella ja ilman suurta kiihkoilua, mutta nyt kun muuta päiväohjelmaa ei ole, aktiivisuuteeni keskittyy sellaiseen mikä on tarpeen ja jäisi mummolta yksin tekemättä. enhän minä tietysti iäksi lähde mutta asetelma muuttuu kumminkin toisenlaiseksi, sen tietää muorikin, joka jo hieman huolehtii koiran hoidosta. olen kyllä esittänyt koiran isännälle, että otan sen kyllä mukaani ainakin siksi aikaa että taas tarhaan pääsee..sama se minne se riimu ripustetaan ja olispa miullakin sitten seuraa arkisin. 

nukun huonosti sekä tukkoisuuden ja yskän että ahdistavien ajatusten takia. kirjoitin eilen luottamuksellisen viestin yhdelle joka on sellaisessa asemassa, jotta voi halutessaan vaikuttaa pian ex-työyhteisöni tulevaisuuteen. kirjoitin minkä kirjoitin, tarkkaan pohdin vaikuttimeni ja tahtoni sekä ne ilmaisin. toki olen pettynyt ja loukattu ja koska erinäisten henkilöiden teot ovat selkeästi osoittaneet yhteisön huonovointisuutta ja kulttuurin mädännäisyyttä, ne hänelle paljastin. muutoinhan eivät koskaan saisi tietää, miten tämä kaikki loppujen lopuksi tapahtui. luottamushenkilöni on näet sitä ryhmää joka asioista viime kädessä talossa päättää. toivoin että osaavat olla viisaita ja rekrytoida jälkeeni sellaisen johtajan, jolla on vahvuutta, asiantuntemusta ja sydämen sivistystä. ettei kävisi kuten pelkään ja tyytyisi helppoon ratkaisuun ja kaikessa hiljaisuudessa antaisi sijaisen luiskahtaa johtajan pallille ilman julkista hakua. tosin sekään ei minulle enää kuulu, mutta ainakin olen ilmaissut epäluottamukseni mikä perustuu viime hetkien tapahtumiin sekä koko yhteiseen työhistoriaamme, jonka perusteella voin varmasti sanoa tietäväni hänen sopimattomuutensa jo omiin saatikka sitten muihin vastuullisiin tehtäviin. puhua osaa ja keksiä hauskoja tapahtumia mutta... sehän ei vielä riitä. nyt odotan, että saan tuolta luottohenkilöltä jossain vaiheessa palautteen ja kuulen myös tämän päiväisen kokouksen tulokset. ja tietysti saan vapautuspaperit ja pääsen eteenpäin elämässä. ehkäpä sitten voin viimeinkin kuitata tämän elämänvaiheen historiaksi, olla vapaa ikävistä tuntemuksista ja antaa niin itselleni kuin muillekin anteeksi sen, ettemme parempaan pystyneet. amen.