välillä joutuu yllättäen syvälle elämän tarkoituksiin, pohtimaan mikä on tärkeää, mitä voi tehdä ja mitä ei. miettimään järjellä ja ilman sitä. vastentahtoisesti tähän nyt järjen äänen mukaan joudun ottamaan. olen aina halunnut elää hieman vastuuttomammin kuin elän. sillä lailla kohtuullisen vastuuttomasti vain vähän järjettömästi, tunteilla. eikä sitä voi toisen, eri tavalla, eri tilanteessa elävän ihmisen osaan asettua. sitäkin katsoo omasta lähtökuopastaan käsin, käsittämättä oikein kunnolla. ja rakkaus. sekin on mysteerio, se voi olla hänen silmiensä syvyydessä, kätensä lämmössä, sydämensä ymmärryksessä. mutta.

tuntui kuin poukkoilisi häkkilintuna tässä tilanteessa, hetken tuntuu että siivet kannattavat ja niillä voisi lentää vaikka merten taa.. mutta ei sittenkään, kaltereihin törmäys siitä hurmasta seuraa. minä tiedän mitä minä tunnen, mitä toivon, mihin pystyn ja mistä pidän kiinni. minä tiedän. se ei riitä.