kommunikaation suurin ongelma taitaa olla tulkintamahdollisuuksien moninaisuus... asiat kulminoituvat siihen, että me aina käsitetään kaikki asiat tästä omasta lähtökohdastamme käsin, oman historiamme ja kokemustemme muovaamina, omien pettymystemme runnomina, pelästyttäminä.. omien toiveittemme kyllästäminä, omien puutteittemme sokaisemina, täysin itsekkäin perustein. onko siis ihme jos kaksi ihmistä - mies ja nainen - joutuvat kommunikoinnissaan jatkuvalle törmäyskurssille, varsinkaan kun eivät vielä juurikaan toisiaan tunne, ihastumista ja kiinnostusta on mutta kun käytössä on vain sanat ja lauseet, tekstillinen yhteys, eivätkä mitkään silmistä kuvastuvat rohkaisevat ilmeet tai käsien kutsuva asento, tai hymy huulillaan rohkaise vastaanottajaa tulkitsemaan viestiä lähettäjän toivomaan, myönteiseen suuntaan... mitä oli tavoitellut, vaan kaikki meneekin ihan päinvastoin, lempeäksi tarkoitetut sanat muuntavat merkityksensä hänen epävarmassa mielessään negatiivisväritteisiksi, ihan pilkkaaviksikin..

vatvominen on turhauttavaa.. minä tarkoitin sitä, eikun minä taas sitä meinasin jne.. pälä pälä  pälä... yhdellä kiihkeällä suudelmalla kaikki olisi jo siirretty verbaalikompostoriin.. bälä bälä bälä... sanamullaksi muhiessaan saattaisi synnyttää sittenkin jotain ymmärrystä lisäävää, mieltä avaavaa ja rauhoittavaa..

minua väsyttää tämä elämä taas... nukkumaton yökin kyllä jälkensä jätti. olen miettinyt, että voisiko, saattaisiko olla pienenpieni mahdollisuus, että siellä polun varrella olisi mökki, jonka ruokakomeron perukoilla saattaisi olla, jos hyvin sattuu, niin saattaisi olla pikkuruinen ruukku toivonhedelmää.. josta riittäisi yhdelle, toisellekin ainakin vähän, ainakin pieneen janoon ja nälkään, yhteiseen ymmärrykseen, pienenpieneen onnenhetkeen elämän seisakkeella...

enempää ei jaksa toivoa kun aurinko on vielä niin kovin matalalla ja kaukana, ihmisillä niin kovin paljon tavaroita mukanaan, edessä ja takana, niin monta mutta-sanaa on vielä sanomatta ja jos-sanojakin on varastossa ylen määrin.. ei jaksa eikä halua enempää edes ajatella kun on niin vähän voimia ettei seinän kohdatessaan näillä vähäisillä pääsisi millään takaisin tähän.. vähän ennen kyyneleitä, vähän ennen sydänsurua kohtaan, ei minnekään, ei mistään pois.

ja on aina parempi kun ei koe, ei kokeile mitään uhkarohkeaa jos on pienikin mahdollisuus, että tulee takapakki, joutuu peruuttamaan, väistelemään ja pahimmillaan pysähdyksiin.. kaikista peleistä pois.

TIETOA JA VALTAA

.....stimuloiduin juotuani kahvia ja luettuani Hesari Nyt-liiteestä filosofien keskustelun alkua tiedon ja vallan yhteydestä...heureka!! sehän on totta, nais-miesakselillakin.. sillä, jolla on tietoa on myös valtaa...se, joka tahtoisi tietää, vaan ei tiedä, on heikoilla... saa vääntelehtiä tuskissaan, vailla tiedon muruja, joita tuo toinen valtias voisi halutessaan antaa, mutta ei anna, ja näin ollen hallitsee tilannetta, on sen herra ja hidalgo.. kun tietoa janoava joutuu tyytymään tiedottomuuden tilaan..  kunnes... mahdollisesti turhautuu, tulee  miettineeksi loppuun, miten tärkeä tuo toisen hallussa oleva tieto loppujen lopuksi on, siis ei kovinkaan jos ei sitä voi saada.. eli mitä väliä  sillä sitten on.. ei tietoa, ei valtaa, mutta ei tuskaakaan.. koska kumminkin tietoa vailla oleva olisi toivonut että tuo toisen hallussa oleva tieto - siis sen toisen omaama tieto - olisi ollut suosiollinen vailla olevalle, mutta sehän voi olla, ettei se olisikaan suosiollinen tieto vaan ihan paha tieto, tyrmäävä, lopullinen... hui hirveetä, kuka semmosta tietoa haluaisi saada... parempi olla tietämätön ja ruveta ajattelemaan jotain ihan muuta.. vaikkapa tiedottomuuden ja vallattomuuden välistä riippumattomuussuhdetta..