pienen ihmisen läheisyydestä olen saanut nauttia, on käyty syömässä mansikoita metsänreunassa, kaivettu perunoita pellosta, tepasteltu käsi kädessä pihamaalla, kylvetty ukin kanssa pihasaunan lämmössä.. ja saatu yllättäen helliä suukkoja sylitellessä.. sydämen hän on vienyt ja paljon onnea meille tuonut..

viikonvaihde hurahti ohi, ei mitään isompia aikaansaannoksia.. mummon luona käytiin lauantaina viemässä ruokatäydennystä ja pyhänä isommalla porukalla kahvilla. pikkuneitiä kun hänkin aina kaipailee.. mummolla oli hieman silmävaivoja, hoitaja oli asiasta tietoinen joten jos lääkäriä tarvitaan, katsonee keskiviikkona palvelutalossa käydessään. saatiin vihdoin hoito- ja palvelusopimuskin korjattuna takaisin. ja kelan tukihakemukset ovat vireillä. laskelmat näyttäisivät siltä, että mummon eläkkeet korotetulla hoitotuella lisättynä riittävät hyvin kuukausimenoihin, jää säästöönkin. silloinhan asiat on kohdallaan.

telkkari oli taas mennyt sekaisin, johtuu yleensä siitä että sotkee kahden kapulan kanssa.. unohtaa että digiboxin kapulalla vaihdetaan kanavat ja telkkarin kapulalla vain avataan ja suljetaan kone. päätettiin hankkia hänellekin digitelkkari, jolloin ei tarvitse hoidella kuin yhtä kapulaa. ainakin minun vanhemmat ovat olleet tyytyväisiä eikä ongelmia ole ollut. voidaan viedä mummon vanha telkkari tupaan, M:n tv kun on makuuhuoneessa.. vaikka en siitä oikein tykkääkään... mutta kukin taaplaa tyylillään.

M laitteli juniorin autoon uudet tulpanjohdot ja tsekkasi muutoinkin kaiken tarpeellisen. Hyvin tuo vanha Mazda pelasi eilen kun kotiinpäin maalta ajelin. Vein auton pojalle, joka kyyditsi minut kotiin kaupan kautta, sovittiin että tuo tänään lisää pyykkiä pestäväksi. On pyykättävä kaikki verhot ja vuodevaatteet.. sanoo tämä huolehtiva emo.. pojan muutto on perjantaina ja siihen saakka saan hössätä niinkuin äitien tapa ja ikiaikainen oikeus on.

Illalla kokouskin.. ja muita järjestöasioita tässä jo hoitelinkin. Lisäksi pyhän lehdessä olleisiin paikkoihin tarvii ryhtyä tekemään hakemuksia.. ai nii, pitäis kait työkkärin miehellekin tilata audienssi. Paluu todellisuuteen on alkanut.

Olen huojentunut, sain hyvän vuokralaisen talooni..vielä tarvii muistaa tilata ne täytemaat ja infota traktorimiestä ennen perjantaita, jolloin mennään p-karjalaan hoitelemaan talon asioita. Lauantaina veljen vaimon viiskymppisille. Jotta silleen, ohjelmaa on ja suunnitelmia.