satoi lunta, paljon, koko päivän. sain mahdollisuuden hyödykeliikuntaan, tein siis lumitöitä, kolasin pihan ja vähän pidemmällekin. ja olin jo käynyt aamulenkilläkin koskapa posti ei ollut vielä kulkenut kun laatikolle eka kerran suuntasin. ja vielä lumitöiden jälkeen hyödynsin kuntolaitettakin. kylläpä olinkin reipas. ja tosi on, olin paljon virkeämpi koko illan.

päivän aiheena oli metsätalous, puiden myyntivoiton verotus ja alv. uusia ulottuvuuksia vaikka sinänsä verotusasiat ovatkin aiemman työni ja ammattini kautta tuttuja. olen seurannut hienoisesti ihaillen miten tärkeää, työlästä ja vaativaa metsien hoito on. näen, että työssäkävijä mieluiten ajelisi traktorillaan puita, tekisi metsänhoitotöitä ja nautiskelisi välillä kotilieden lämpimästä. mutta vielä ei voi. kiikkustuolissa istuu matriarkka, joka tahtoo sanoa viimeisen sanan. ja niin pitääkin. olkoonkin että liikuntakyky on olematon, monet sairaudet runtelevat ja muisti alkaa heiketä, silti hän voi vielä olla kotonaan, nähdä puiden kasvavan, lämmittää uunia ja seurata aktiivisesti maailmanmenoa... sekä kertoa tarinoita menneistä ajoista, muistella edesmennyttä miestään, kutoa lapsenlapsille sukkia ja olla onnellinen. niin uskon. on paljon hiljaista - ja äänekästä... - tietoa, jota hänen on siirrettävä lapsilleen, pojalleen eritoten. vaikka itselläni ei ole kokemusta elämisestä miltei puolivuosisataa samoilla sijoilla, silti uskon ymmärtäväni miten maahan ja pihapiiriin voi kiintyä ja juurtua. se on omaa eikä omistaminen ole siinä pääpointti.

muistan välillä oman puolenhehtaarin metsikköni, talonrakennelman ja ne huolet. muistan miten innoissani olin kun aloitin rakentamisen. enää en ole, kun en enää aio ja voi palata entiseen työhöni, on tulevaisuus täysin avoin. en tiedä mitä, missä ja milloin tulen työkseni tekemään. rakennus tehdään valmiiksi ja aion tietysti siirtää irtaimistoni sinne, hoidella itselle jäävät työt poikien, veljien ja ystävien avustuksella loppuun. lämmittää uunia ja istua kiikkustuolissakin, seurata kevään tuloa oman (eli pankin) mökin ikkunasta. voihan olla, että siinä vaiheessa on jo kykyä ja voimia rakentaa tulevaakin. senhän piti tuoda elämääni se todellinen sisältö ja rauha. voihan se olla niinkin osittain. leipä on kumminkin jossain vaiheessa taas hankittava, eikä vain leipä vaan myös sen olennaisen elämän osa-alueen sisältö. on tärkeää olla osana jossain, tehdä oma osuutensa ja tietysti saada siitä leipä itselleen. tämä vuosi tulee olemaan erilainen kuin edellinen, tässä nyt selvitellään, ihmetellään ja varovasti rakennellaan pitkospuita tulevaan. raha-asioista en kovin huolissani ole, olen oppinut selvittämään ja selviämään. olen jo tehnyt laskelmia ja tiedostanut miten tulen asiani hoitamaan.

mielessäni on myös pyörinyt vanha ystäväni, jonka kanssa ajauduimme haaksirikkoon mennä syksynä. olen toivonut ja odottanut että hän ymmärtäisi sen olennaisen... toinen ystävä, joka historiamme ja meidät molemmat tuntee, sanoo, että minun on ehkä turha odottaa sellaista sillä asetelma on ollut aina toisinpäin. minä olen ollut se isosisko, viisas ja vahva, joka auttaa, tukee ja ymmärtää. nyt kuppi pitäisi kääntää toisinpäin, eikä hänellä ole siihen eväitä. mutta. minä silti odotan. jos turhaan niin, sitten ystävyys on kuollut enkä mahda sille mitään. minä en kykene nyt olemaan se vahva ja viisas.