perjantai-ilta. sisäinen levottomuus ei enää ole sitä.  yksinäisyys ihmisten joukossa on totaalista. mikä muu voisi auttaa kuin pinnallisuus, oudot kasvot ja laulut. tarvitsen tätä jotta tuntisin eläväni. ja tämä on sitä, jota en osaa kenellekään kertoa. en halua. ei kuulu muille. se on minun oikeuteni, selittämättömänäkin riittävä.

roolinvaihto, vaihde vapaalle ja rullaus. olen minä enkä se minä esiinnyn. ota minusta vain tämä, älä muista toista nimeäni. sillä tällaisina hetkinä olen onnellinen.

on paha, että voin ottaa ja jättää. on se. on ikävää että olen menettänyt illuusioni ja etenen siitä mistä tahdon. on hyvä että kestän kun joudun myöntämään tappioni. kaikesta huolimatta ja juuri sen vuoksi. ettei se sittenkään ole mahdollista elää, ei niin.. ei loppujen lopuksi hetkiä enemmän ole.

voi miten kaipaan älyllistä keskustelua, haastavia ajatuksia, sanoja, lauseita, rakentamista, purkamista, havaintoja, oivalluksia.. jotakin josta tuntisi elävänsä kaikilla soluillaan.