käytiin viiskymppisjuhlissa etelä-karjalassa, hauskat olivat, ihmisiä oli paljon, yli sata ainakin käytettyjen kuohuviinilasien määrän perusteella. sukua ja muita sankarin liikkuvaan työhön liittyviä tovereita. työhönlähtijä valitteli lähtiessään kipeitä reisiään, letkajenkasta kuulemma..

vävypoika ei ollut edes aloittanut katon maalausta, taidan siis ryhtyä itse siihen tänään. seinät jo sudin viime viikolla. työssäkävijä oli tehnyt pöytätasolle puisen päätyjalan. nettinurkkauksemme siis taitaa tällä viikolla valmistua. hyvä vain kun on jotain käytännön puuhaa tiedossa, vähemmän ennätän tuskitella muuta.

alkaa pikkuhiljaa hiipiä kauhua mieleen, lopullisen päätökseteon hetki lähenee. torstaina tohtorille ja jatkamaan kalusteiden hankintaa, seinien värit ja tapetitkin pitäisi osata valita. mikään ei nyt tunnu oikein miltään. yhä tiukemmin takerrun tähän hetkeen ja elämään, kun saisi vain olla ja tyhjentää päänsä ajatuksista.

tammikuun viimeiset päivät käsillä, aika kuluu niin nopeasti. se entinen elämä ja työ tuntuvat kaukaisilta ja vieraalta. mutta kaikki on totta, on edelleen kannettava vastuuta ja hoidettava asiat selviksi. välillä on niin helppoa ajatella, että tästä vaan mennään eteenpäin ja jätetään vanha taakse. näinä väsyneinä hetkinä olen neuvoton ja hädissäni, riittävätkö voimani sittenkään.