ei tule mitään, yöunet näyttävät nyt olevan viiden tunnin mittaisia... ei tunnu levänneeltä olo ja pakko jaksaa tämäkin päivä pakertaa. olen siinä fiiliksessä että ei paranisi kenenkään asettua vastahankaan. grrr... ja joudun olemaan äidin kanssa koko päivän... no no, nyt pitää kyllä asennetta muuttaa muuten ei tule mitään. ja kyllä, olen ihan kiltti tyttö, viiskytä vee mutta ihan kiltti.

eilinen päivä näytti sään osalta kaiken, mitä huhtikuu voi näyttää... aamusta tuuli rivakasti, tuli monta senttiä räntälunta moneen otteeseen.. ja sitten yhtä äkkiä aurinko pilkahti esiin, sitten satoikin vettä ja lopulta tyyntyi ja kirkastui illaksi. yöllä näyttää olleen pakkasta. ai niin, on mentävä viemään kaikki mahdolliset roskat sillä roska-auto käy tänään johonkin aikaan. raksapoika oli työntänyt roskasäiliööni omia sotkujaan jätesäkillisen, minähän poistin sen ja laitoin omani tilalle. ottakoon roskiskuski irtotavarana raksan jätteet, laskutan sitten raksapojalta ne... piru vie. muuten rakentajan kanssa on mennyt ihan mukavasti, kiva poika se on, nuori ja kokematon mutta äärimmäisen siistiä jälkeä hän tekee sekä sisällä että ulkona. ja jaksoi sinnitellä tv-antennin kanssa viikkokaupalla ja sai kuin saikin sen toimimaan jollain vahvistimella.

puhuimme - miksiköhän häntä nimittäisin - x:n kanssa puhelimessa, halusin tietää tuleeko nyt viikonvaihteessa tekemään työt loppuun vai myöhemmin. sanoi tulevansa nyt. se merkitsee siis viimeistä reissua. sen jälkeen on yhteistä vielä hyvässä hengessä päätetty konserttikäynti... se, johon liput tilasimme jo kuukausia sitten ja joka pidetään täälläpäin. eniten minua kai tässä ahdistaa se, ettei hän ole kyennyt ja halunnut puhua asioita loppuun. ja mikähän sellainen sitten oikein on. ilmaan jättäminen ei tunnu hyvältä. ja asiat eivät miksikään muutu, en voisi koskaan enää luottaa... että se siitä. mietiskelin illalla ennen nukahtamista, että tämä loppu on kuitenkin jotenkin erilainen, kykenen tyynemmin kuin ennen analysoimaan kaikkea, ja ennen kaikkea en ole vajonnut murheen suohon... järkiajatukset tulevat aina pelastamaan. tunnen hänet, tiedän, että välittää paljon. mutta ei ylipäänsä kykene pitkässä juoksussa parempaan. on helpompi työntää pois, olla paha ja ilkeä silloin kun omat tunteet käyvät ylivoimaiseksi... kun jää yksin, sittenkin se tuntuu pahimmalta vaikka kuinka vapauttaan hehkuttaisi ja sitä ettei oikeastaan olisi halunnut niin tiivistä yhdessäoloa, kaikki vain meni niin.. hänelle on helpompaa jättäytyä kohtalon käsiin, syyttää ja pahoittaa toisen mieli.siirtää vastuunsa johonkin pois. niin, olen samaa mieltä - kaikki vain meni niin. minä jämähdin siihen, jäin kun pyydettiin, olin tarpeellinen, olin pidetty, olimme rakastuneita. alussa. nyt muistelen kaikkea, sitä on paljon... sienireissuja syksyllä, metsäretkiä talvella, puiden sahausta, remontin tekoa, sukulaisvierailuja, lauluiltojamme... moni ihania hetkiä, joita en antaisi pois. ja niitä minun on muisteltava, ei loppuajan pahuutta, ilkeitä sanoja, tekoja. enemmän totta on se määrällisesti runsaampi, niin se vain on. enkä petä itseäni yhtään. surullisinta on että rakastin ja ehkä vieläkin rakastan hänen heikkouttaan eniten... kun näen silmissään aran ja ujon pojan epävarmuuden ja pelot.

tänään on siis torstai, olen jotenkin päivää edellä vaikka viikko on ollut lyhyempi kuin tavallisesti. tahdon niin voimallisesti elää tämän vaiheen yli, että en ymmärrä ettei aika tahdostani nopeammin kulje. sain eilen kutsun eräisiin läksiäisiin ja muutenkin minua pyydettiin takaisin järjestösektorin kehittämisryhmän toimintaan. lupasin molempiin mennä, jopa illanviettoon...niin jos ja kun. mutta ilahduin todella, nyt on helpompi ylitää kynnys... kohdata ne toiset, jotka ovat kuulleet juoruja lähdöstäni, jotka uteliaina tulevat minut hieman varovasti kohtaamaan.. kyllä minä sen kestän, olen kestänyt paljon pahempaa ja sisu tässä vain nousee kun miettii mitä kaikkea on takana ja mitä paljon varmasti edessä. se mitä olen todella tehnyt ja ollut tässä kaupungissa, se merkitsee loppupeleissä kumminkin enemmän, niin minä jaksan uskoa. vaikka menettäisin kaiken maallisen, itseäni en koskaan, en milloinkaan hukkaa miellyttämiseen, turhaan nöyryyteen enkä katkeruuteen.. ugh!