ah tätä autuutta.. heräsin auringonkajastukseen, joka tunki tajuntaani verhojen lävitse.. täysin hiljaista, valoisaa.. kahvit tippumaan, leipää paahtimeen, hesari postiluukusta ja nautiskelemaan. on se hienoa että elämä on antanut paljon monenlaisia kokemuksia, iloja, suruja, rakkautta, vihaa, kaikkea! ja viimeksi kaikeksi opettanut nauttimaan yksinolosta ja rauhallisista sunnuntaiaamuista. paljon on täytynyt juosta kunnianhimon sokaisemana, kyynärpäät sojolla työn ja uran perässä.. miehen perässä rakkaudeksi kuvitellun omistamisenhalun ja rakkaudettomuuden mukanaan tuoman läheisriippuvuuden rampauttamana.. voi voi.. on ihanaa kun ei tarvitse juosta, rimpuilla, riutua..siis juuri nyt. kyllä niitä kompastuskiviä aina puolisokean polulle sattuu.. mut ei ootella.

aurinko lämmitti eilen jo ihan oikeesti. ainakin parvekkeella missä laitoin laatikoihin mullat ja krassin sekä tuoksuherneen siemenet.. aattelin että josko ne itäisivät ja lähtisivät kasvuun lopullisessa sijoituspaikassaankin.. enkä siis tällä kertaa esikasvata sisällä. katsotaan, toivotaan säiden olevan suosiollisia ja jos pakkanen iskee, nostan laatikot ineen.

tänään on valitettavasti yksi must tehtävä, osallistuminen erään järjestön eli kerhon viiskymppisille. voi olla kivaakin, ainakin heidän valmistelunsa ovat olleet mittavat. pitää myös ottaa kuvia ja tehdä juttua lehteen.mutta nyt.. vielä on aikaa löhöilyyn, sinisiin aatoksiin, puuhasteluihin..