tästä se taitaa lähteä kulkemaan, se talonrakennus nimittäin. Sain valvojan ja tyynnytti minut niin tontin kuin rakentamistyönkin suhteen tolkkuihini. Hän vahvisti, että kaikki tontilla on muuten ok  paitsi varasto/ autokatosrakennuksen sokkelin korkeus, joka on siis liian alhainen mutta sekin korjattavissa. Teimme alustavan diilin työstä ja samalla vauhdilla soittelin jo aiemmin minuun yhteydessä olleisiin talonrakentajiin, joiden kanssa sovittiin tapaamisesta maanantaille. Jo alustava arvio avaimet käteen-toimituksesta (pitkästä tavarasta) on huomattavan toinen kuin valmistalopakettien myyjillä...mutta mutta ja mutta. Pitää edetä varovasti ja huomioida kaikki asiat, tarkistin muuten jo taustat valvojalta, piti tekijöitä luotettavina.

Aurinko kävi paistamaan, aamulenkin jo heitin mutta pitää lähteä uudestaan ulos kun kerran paistaa. Paitsi ensin vähän huilaan itseeni tyytyväisenä sohvalla. Asiat etenevät, uskon että kyllä tästä vielä totta tulee. Eilen huutelin miesten perään, johan niitä rupesi löytymään! Tosin itse tässä piti perään soitella.

Eilen ohjasin yhtä luojanluomaa kriisipalveluihin, viinaan hukkumaisillaan oleva keski-ikäinen miespuolinen tuttava uskoi viimeinkin etten minä voi auttaa vaan tarvitaan ammatti-ihmisiä. Parisuhde oli karilla, töihin ei ollut enää kyennyt menemään ja maailma tuntui kaatuvan niskaan. Vihdoin oli sen verran selvin päin että ymmärsi ohjeistukseni ja sai itse soitettua kriisikeskukseen. Kyllä juopot ovatkin itsekkäitä, ymmärrän hyvin miten koko perhe saattaa joutua vuosien piinaan alkoholisoituneen ihmisen takia, uhkailuja, kiristystä ja kaikkea mahdollista ilkeyttä.. jotenkin tuttua. Siksi osasinkin sanoa heti kun minua yritettiin hyödyntää, että ei käy, en ota vastuuta sinun elämästäsi, hakeudu hoitoon. Helppoahan se on kun ei ole tunteita, eri asia vaimolla, miehellä, lapsilla, vanhemmilla. Vaikka kuinka ymmärrän ihmisen hätää, ymmärrän myös sen, ettei pidä itse ottaa toisen ihmisen taakkoja kannettavakseen, se ei auta ketään, päinvastoin - siinä tuskastuu yhden sijasta useampi ihminen eikä kukaan tule yhtään autetuksi. Hienoa että on paikkoja joihin ihmiset voivat saada yhteyden heti, ilman ajanvarausta ja rahaa.

Yritän saada voimaa siitä vahvasta tunteesta, joka on, joka yhdistää. Riittäähän se, mutta silti, ripaus läheisyyttä ja läsnäoloa antaisi iloa molemmille.