vaikka minun pitäisi tehdä aivan muuta, no ainakin pakata ja ehkä myös vähän siivota tätä läävää, niin minä haluan kirjoittaa syyllisyydestä. stimuloijana toimi kodinkuvalehden kolumnisti kirjoittaessaan aiheesta. josta syystä minäkin ajauduin asiaa pohtimaan ja siksi että jotenkin se myös liittyy viime vuorokauden aikana tapahtuneisiin suhdeasioihin.

omatunto ja syyllisyys ovat samaa perhettä ja sukukuntaa, kun tunnen tehneeni väärin, soimaa omatunto joka syöttää tajuntaani syyllisyyden tunteita. sellaista tapahtuu tosielämässä useinkin. monille meistä. me olemme saaneet kasvatuksen, kuten kolumnistikin totesi. sieltä se tulee lapsuuden kokemuksista, sosialisaation varhaisista vaiheista kun vielä olimma herkkiä aikuisten vaikutukselle, negatiiviselle varsinkin. eihän iso poika itke eikä tyttöjen sovi tuolla tavalla käyttäytyä. hyi hyi.

luulenpa että iso osa aikuisten välisten suhteiden ongelmista juontuu syyllisyysproblematiikasta. sen sijaan että osaisimme elää omaa elämäämme hyväksyttyinä ja suhteessamme rakastettuina ja rakastavina osapuolina, ryvemmekin turhan usein syyllisyyden ja tai  syyllistämisen likaviemäreissä. jos suhde mättää, jos en tule ymmärretyksi, jos en saa kaipaamaani huomioita, jos mieheni/vaimoni on liikaa omilla teillään.. jne on tietysti tärkeää löytää syyllinen, syyn vierittämisen vuoksi. tai jos suhde mättää ja toinen osapuoli ottaa ongelmat esille ja tahtoo niitä selvittää, minuun iskee syyllisyyden tunne, olenko taas pilannut kaiken, miksi en ole osannut toimia oikein vaan olen aiheuttanut taas noin paljon pahaa oloa....
ja ehkä suhteet pysyvät pystyssä syyllisyyden avulla, kun kerran tulin luvanneeksi että myötä ja vastoinkäymisissä niin pitäähän minun, mitähän ne muutkin ajattelis, ja vaikka elämä on yhtä tuskaa ja toivottomuuta, eihän sitä voi, olisi sitten minun syyni jos aiheutuisi pahaa mieltä ja vaikeutta.

oi voi.. on minun sanottava vaikka sinulle, että ei ystävä hyvä, et sinä ole syyllinen minun murheisiini, en syytä sinua siitä, että minulla on monenlaisia tunteita. ei ole sinun syysi, että olen surullinen, mutta iloiseksi olet minut usein tehnyt. mutta surun olen itse synnyttänyt kun en voi olla lähelläsi. sinun syysi ei suruni ole, syy ei ole kenenkään sillä suru kuuluu ihmisen elämään eikä sitä tarvitse viedä pois. eikä ole sinun syysi että olen pettynyt maailmaan, ihmisiin ja itseeni. et sinä  ystäväni elä minun elämääni, et vastaa siitä, et ajatuksiani etkä tunteitani tuota.  ei ole sinun syysi että minä elän, hengitän ja ajattelen ja että minulla on tunteita. sinuakin kohtaan. et voi kantaa vastuuta siitä, mitä minun pääni sisällä tapahtuu. älä siis syylllisty äläkä luule, että syytän sinua siitä, että tunnet syyllisyyttä syyttä. sillä sinun syyllisyytesi syntyy sinun omista ajatuksistasi ja tunteistasi, joihin minulla ei ole oikeutta puuttua. joista minä en voi vastata ja joista minä en voi syyllistyä.

eikö olekin helppoa tämä syy ja seuraus logiikka. nyt me olemme vapaat kaikista syyllisyyden taakoista, syyllistymättä mihinkään.