ja vaihtamassa matkalaukun sisältöä, pyykkikonetta pyöräyttämässä ja omassa petissä yhden yön yli uinumassa. Reissun ja anti oli oikein ok, vielä parempi oisi ollut jos olisimme koko jengi voineet samassa kulkuneuvossa matkata ja koulutuksessa kirvonneita kehittämisajatuksia yhdessä pähkäillä ja hehkutella. Vaan hyvä näinkin, kahdella joukkueella sillä  tulevina viikkoina kyllä yhdessä istutaan ja laadukkaita toimia kehitellään. On upeaa nähdä miten ihmiset innostuvat entisestään omasta työstään ja ovat niin ME kuin vain olla voi. Erityisesti se onnistuu kun kumppanina on toinen ME-joukkue jonka toiminta on riittävän saman- ja erilaista kuin meidän.

Vaikka oli antoisaa oli myös vaikeaa.. jo menomatkalla havaitsin itsessäni asuvan stressihirviön oireet.. en olisi millään jaksanut kuunnella erään maailmanparannusta, valitusta, vuodatusta.. en mitään. Olin aika paljon hiljaa ja  yritin olla ajattelematta. Päivä meni kohtalaisesti matalalla profiililla, pakolliset kohteliaisuudet hoidellen, iltakin siinä ja siinä.. vaikka olin lopen uupunut, huonovointinen ja täysin haluton minkäänlaiseen small talkiin. Onneksi pääsimme luikahtamaan iltapalan ja kahvin ynnä konjamiinin jälkeen hotelliin ja ne innokkaimmat ja kyvykkäimmät jäivät iltaa jatkamaan. Yö oli tuskainen, vähäuninen.. se on sitä samaa kuin ennenkin. Vielä pari päivää.. ja sitten ehkä yksi viikko.. saa nähdä kuinka tää menee nyt.



Tämän piti olla helppo viikko mutta en ottanut huomioon sosiaalisia velvoitteita... ilman ihmisiä kaikki menisi helpommin.. No, huomenna tapaan sen tärkeimmästä päästä olevan ihmisen jonka kanssa jaksan tätä taivalta paremmin. Nyt heittäydyn sohvaterapiaan loppuillaksi.. joo joo tiedän että ulkoilulenkki olisi must... en lupaa mitään mutta yritän saada itseni pienelle. siis kävelylenkille, ei oluelle ainakaan.