kävin eilen syrjäkylällä Helsingissä kääntymässä. Kun täältä periferiasta lähtee pistäytymään, siihen mennee koko päivä ja vain 8 tuntia siitä junassa, noin 5 tehokkaaseen seminaarityöskentelyyn. Antoisa päivä kyllä oli ja työtoverin kanssa oli hyvä mennen tullen prosessoida asiaan liittyvää. Sekä todeta että italialainen ei ehkä ole osannut tehdä junasta tarpeeksi eristettyä, oli nimittäin aika kylmä. Onneksi minulla oli villasukat käsilaukussa, niinkuin on aina matkoilla. Vanhuus ja viisaus!

Työpäivä oli tehollinen ja kiireinen. Taas yksi palaveri sai vereni kiertämään. Alku viivästyi kahvitarjoilun hössötyksen vuoksi puoli tuntia, missä ajassa ihmiset ehtivät jo harhautua tulo-orientaatiostaan, jota uskon olleen. Olimmehan saaneet asialistan hyvissä ajoin oikein postitse. No, meitä on niin monneen junnaan, ja edistymisen vuoksi se onkin tarpeen ja hyvä. Jos kaikki olisivat minun kaltaisiani jyrääviä loogikkoja, ei mitään uutta auringon alla syntyisi, luovuus kuolisi ja erilaisten ihmisten rikkaus sitä myötä. Mutta joskus, voi rakkaat kanssaihmiset, joskus minä en kerta kaikkiaan jaksa sietää sitä, että ei osata käyttäytyä asiallisesti, ei kunnioiteta toisen puheenvuoroa, tullaan myöhässä ja oletetaan että kaikki asiat käydään uudelleen läpi, puhutaan vierustoverin kanssa ja häiritään kokouksen kulkua, ei pysytä asiassa vaan jaaritellaan joutavaa pitkään ja hartaasti ja tuhlataan toisten ihmisten kallista työaikaa paskanjauhantaan. Tämä on ehkä taas minun, nipottavan ja deduktiivisesti asioita lähestyvän ihmisen ongelmaksi tekemä juttu. Onneksi saan purkaa turhaumiani blogiin enkä pottuile kenellekään viattomalle ihmiselle.

Aurinko paistoi taas. Tuleva kevät pirskahtelee mielessäni iloa. Ostin kimpun tulppaaneja, aion jopa imuroida!!! Ja tanssahdella Agentsin tahtiin somewhere... somehow...

olkaamme onnellisia, on viikonvaihde, hyvät hiihtokelit ja mieli iloinen!