Kävin eilen töistä tullessa tapaamassa ikiystävääni, jonka luona aina saa päänsä kelattua hetkessä uusille urille. Lasten touhut ja ystäväni optimismi toimivat aina maan pinnalle palautumisessa. Ehdittiin kelata ihmissuhteet, lapsen kasvu, päivän politiikka ja työasiat, hörpätä kahvit ja poltella tupakat parvekkeella.

Itse asiassa ei pitäisi olla mitään dramaattista ongelmaa.. on vain tilanne, jossa taas olinpaikka muuttuu, talous tiukkenee ja olosuhteet muuttuvat toisiksi. En kammoa muuttoja, niitä on lukuisia joten rutiinia löytyy. Ehkä ahdistelen enemmänkin työpaikkahakemusta, jota olen väsännyt viime päivät. Haen tehtävään jota ystäväni E entiseltä asuinpaikkakunnalta suositteli. Se on vaativa, eikä minulla ole kovinkaan suuria mahdollisuuksia. Yritän kuitenkin koska se olisi hyvä homma. Ehkä eniten pohdiskelen sitä, haluanko laittaa itseni sellaiseen peliin, olenko riittävän hyvässä kunnossa.. en tiedä. Joinakin päivinä nykyinenkin, vähemmän vaativa homma tuntuu ylivoimaiselta. Tosiasiassa syy ei ole siinä, että työ ei vaatimustasoltaan vastaa taitojani vaan siinä että määrällisesti se sisältää liikaa sälää. Tahtoisinko jotain muuta.. ehkä. Toisaalta minulla on nyt todella hyvä esimies eli nainen, joka arvostaa työtäni ja taitojani. Sain häneltä todella upeaa tukea hankalassa tilanteessa äskettäin. Ja tiedän myös, että hän pyrkii siihen, että saisin jatkaa tehtävissäni määräaikaisuuden jälkeenkin. Sikäli kun hänellä siihen on vaikutusvaltaa.

Viihdyn täällä, voisin viihtyä paremmin myös omassa elämässäni..